tiistai 23. helmikuuta 2016

Yhdessä on mukavaa!

Salmi-kodissa kokoontuu Ilonpisara -niminen kerho joka viikko. Kerhon nimen ovat keksineet asukkaat itse ja se juontaa juurensa kerhon sisällöstä, yhdessä tehtävistä iloisista asioista. Ilonpisara -kerhoa ohjaavat Salmi-kodin vapaa-ajanohjaaja Reija sekä Kausalan kansalaisopiston opettaja Virpi Kalliola.

Viime viikolla kerhossa tutustuttiin erilaisiin huovutettuihin esineisiin ja huovutettiin oma taideteos.
















Kuuntelimme Celia -äänikirjastosta toivottua Arto Paasilinnan Ulvova Mylläri -kirjaa.



Tiistaina laitoimme kädet jauhoihin ja leivoimme pullaa kokonaiset viisi pellillistä. Kyllä maistui päiväkahvien kanssa!

 











perjantai 19. helmikuuta 2016

Terapiakoira

Salmi-kodin työntekijöiden joukosta löytyy yksi karvainen ja pehmeä työntekijä, jonka töihin tuloa asukkaat odottavat erityisen paljon kerta toisensa jälkeen.

Istuisitko viereeni?
Terapiakoiramme Tuure on vajaan vuoden ikäinen saksanpystykorviin kuuluva Kleinspitz ja nauttii työpäivästään vanhusten ympärillä. Tuure heiluttaa iloisesti häntäänsä nähdessään asukkaat ja haluaa syliin istumaan. Ilo tarttuu hyvin pian eteenpäin, mikäli uskomme asukkaidemme ilmeitä.




 











 












torstai 18. helmikuuta 2016

Penkkarit ja Wanhat

Iitin lukion Wanhat kävivät ilahduttamassa Salmi-kodin asukkaita ja henkilökuntaa perjantaina 19.2. He esittivät molemmissa ryhmäkodeissa kaksi rytmikästä ja vauhdikasta paritanssia. Nostimme maljat Wanhoille ja vanhuudelle!




 






Torstaina 18.2. kävimme jalkaisin tervehtimässä Iitin lukion abiturientteja Kausalan torilla. Kuorma-auton lavalla oli jos jonkinlaisia eläimiä, keijuja ja supermiehiä.




Sunnuntaina 14.2. Salmi-kodissa vietettiin ystävänpäivää. Ohjelmassa oli bingoa, tuolijumppaa sekä rauhallisia hetkiä kuuman kahvikupin ja tuoreiden leivonnaisten kera. Mukavaa, että saimme paljon ystäviä ja läheisiä kylään. Ystävät ja läheiset ovatkin aina tervetulleita Salmi-koti



Viikkoamme juhlisti myös asukkaamme 96-vuotis syntymäpäivä. Syntymäpäivälaulu kajahti ilmoille koreasti kakkukahvien lomassa.

 

maanantai 15. helmikuuta 2016

Aava HyväVanhuus

Jatkossa olemme mukana myös @Aava HyväVanhuus -twitterissä, jossa voit seurata twiittejä ja live lähetyksiä koko Aavasta, myös Salmi-kodista.

Joulu tuli ja meni! Meillä nautittiin aattona joulusaunasta ja uudelleen käytiin ennen uutta vuotta, löylyttelemässä vanhan vuoden pölyt poi...